torstai 27. joulukuuta 2012

26122012

 FOREVER FRIENDS 

Ajattelin toteuttaa nyt toivepostauksen jonka toteutan monessa osassa. Yksittäen kertoen hyvistä kavereistani (Ystävyyden alkamisesta, yhteisestä taipaleesta jne.) Sekä myös kimppapostauksia kaveriporukastani missä liikun. (Monesti kysytty postaus, joten siksi nyt päätin toteuttaa tämän nyt näin pitkän ajan jälkeen mietittyäni.) Mutta näin ensimmäisenä esittelen ystäväni :

RIIKKA


Riikan kanssa tutustuttiin vuonna 2009 koulussa. Kajaanissa timperissä. Satuttiin sattumalta samalle luokalle ja eihän me heti ystävystytty mutta jonkin tovin kuluttua me oltiinkin paita ja peppu! Riikka siis on 20 vuotias kajaanilainen tsirpula. Riikka on tärkeimpiä ihmisiä mun maalimassa ketä oon koskaan tuntenutkaan! Riikkaa kutsun usein rimpsuksi en tiiä mistä sekin nimitys tulee mutta se on ihan hauska nimitys.




Riikan kanssa aina biletetään rankasti ja nää meidän vuodet kyllä on ollukkin yhtäsoittoo joka viikonloppu bailausta! Meille kyllä on sattunu ja tapahtunukki vaikka sun mitä tässä ajan myötä. Esim kerran baarissa olin mustasukkanen ja väärin ymmärtänyt asioita. Sekös johti siihen että baarista lähettyämme näin riikan käsikäessä yhen jätkän kanssa ja menin aukomaan päätäni ja sainkin turpaani. Tälle reissulle ollaan monet kerrat naurettu kyllä !

Valmistuttiin keväällä 2012 tilasisustaja artesaaneiksi! Ja ei siinä kaikki vaikka asunkin nyt jyväskylässä. Olemme parhaita ystäviä ylikaiken. Puhutaan puhelimessa aina sillointällöin ja jaellaan kuulumisia jne. Kerrotaan kaikki toisillemme, jokaikiset salaisuudet. Joka kuukausi kun tulen kainuuseen riikka on mua vastassa juna-asemalla ja vietämme illan laatuaikaa juomisen merkeissä ja sitten seuraavan päivän rapuloissaan! Riikka on ihana ihminen ja ymmärtää kaiken ja siksi se onkin rakkaimpia ihmisiä yli kaiken <3 love="love" p="p" you="you">

ANTTI 



Riikan  poikaystävä Antti! On 18- vuotias ihan mahtava tyyppi! Antille voin kertoa kaikki salaisuuteni tms. Eikä edes piereskely tms tunnu missään tämän jätkän seurassa.. Meidän yhteinen taival alkoi 2011 joulukuussa. Kun riikalla ja antilla rupesi olemaan juttua ja sitten tammikuussa ne jo alkokin seurustelemaan. Meiltä kyllä ei jutut lopu kesken, pelleillään aina yhessä ja pidetään hauskaa. Antti on ihanan höpsö rakas kaveri! Kuinka tärkeä ihminen voikaan olla rakkaan kaverin poikaystävä?  TOSI RAKAS JA TÄRKEÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COMMENTS ! ✩