torstai 30. tammikuuta 2014

TROPICAL FRUITS

Oikein iloitsta torstai iltapäivää kaikille ihanille vanhoille niinkuin uusillekkin lukijoilleni. Mulla on kyllä ollu tänään jotenkin erityisen hyvä päivä. En kyllä osaa sanoo oikeesti että minkä ihmeen takia, koska tää päivä on ollu aikalailla samanlainen kuin muutkin torstait. Aamusta toisin meinas tuntua et tää päivä ihan kaatuu päälle kun mikään ei onnistunut. Ensinnäkin koitin laittaa 4 kertaa tekoripsiä päähän ja ei, ei vaan onnistunu niin pesin kaikki meikit pois ja laitoin ihan vaan perus ripsarit & eyelinnerit naamaan. Tukkaponnarille ja kouluun. No ei siinä siinä kun pesin niitä meikkejä pois niin huomasin että myöhästyn bussista. No menin seuraavalla mutta en kerinnyt kouluun niin että oisin ehtinyt syömään kunnolla. 

Koulussa meillä oli a la carte tunti jolla aluksi tunnistimme eksoottisia hedelmiä. Opettaja oli oikein tehnyt meille kokeen, että 4 parasta joka arvaa niitä oikein saa voitoksi : 3 ruokalajin päivällisen (alku, pää- ja jälkiruoka) kokeessa oli yhteensä 16 eksoottista hedelmää joista itse sain oikein 9. Mulla kävi NIIIN tuuri, eräs meidän luokalta joutui perumaan paikkansa koska hänellä oli menoja juuri sille sovitulle päivällis päivälle. Niinpä sit opettaja teki minulle ja 2 muulle oppilaalle uuden arvonnan kirjoittamalla yhteen paperiin numero ykkösen ja kaksi paperia jättämällä tyhjäksi. Opettaja asteli mun luokse ensimmäisenä ja sanoi että nosta yks. No hupsista siellähä se numero ykkönen oli ja kolmen lajin päivällis voitto oli lunastettu.

Päivän kohokohtana meillä oli samaisten eksoottisten hedelmien maistelua sekä niiden kanssa kuohuviiniä. Ensiksi laitettiin luokka ravintolamuotoon ja liinoitettiin transeeraus pöydät. Siitä sitten rupesimme perehtymään hedelmiin ja niiden leikkaamisiin/ valmistamiseen. 


1. Viikuna 2. Guava 3. Tamarillo 4. Perus hedelmiä, mitä harjoteltiin transeeraamaan


1. Granaattiomena 2. Passion 3. Mangostani 4. Rambutan

Toki kaikista en todellakaan ottanut kuvaa mitä maistelimme. Tuossa ylemmässä kuvassa on sellaisia mistä en oikein välittänyt niinkään. Toki tuo ykköskuvan 4 kuva on ihan muutenvain siinä koska se oli ihan kiva laittaa siihen kollaasiin yksityiskohdaksi. Mutta tuo alempi kuva onkin sitten taas ihan jotain muutaluokkaa. Passionia oon aikaisemminkin maistanut jälkiruuassa sekä drinkeissä. Mutta tää granaattiomena ihan tuore hedelmänä oli uus tuttavuus, johonka rakastuin ihan täysin. Mangostani taas ei ulkonäöltään houkuttele niinkään. Kova ulkokuori antaa jo sellaisen kuvan että sen hedelmä olisi ihan hirveän nihkeän makuista jne. Mutta sisältä paljastuukin valkosipulinkynsimäinen mehukas hedelmä. Siis tuo oli jotain niin makeaa että voisin vaikka tulevaisuudessa noita ostaa pelkkään herkutteluun. Viimeisenä kuvassa rambutan, hauskan näköinen piikikäs ulkokuori näyttää siltä että sisältä paljastuisi jonkinlainen pähkinä. Mutta sisällä olikin herkullinen, todella ekstoottinen hedelmä jota käytetään usein esim, valmis hedelmäsalaateissa. Jota en todellakaan tietänyt ennen tätä päivää kunnes koulussa se kerrottiin. Mutta joo siis kilohinnaltaan nämähän maksavat todella paljon hedelmäksi. Mutta mm voin jo kuvitella itseni ostamassa tuota sekä muutamaa muuta hedelmää ja tekeväni niistä jonkinmoisen herkullisen hedelmäsalaatin.

Lisäksi maistelimme muummuassa : Mangoa, Mangostania, litsiä, kaktusviikunaa, hunajamelonia, persimonia, guavaa ja papajaa. Muutamista noistakin oon jo maistellu aijemmin mutta en välttämättä ihan tuoreena, joten oli ihan kiva päästä maistamaan tuoreenakin. 

Mites, oletteko maistelleet yllämainitsemiani eksoottisia hedelmiä? Mitäs piditte? 

7 kommenttia:

  1. Mä haluaisin nii maistaa granaattiomenaa! :D

    ♥ http://tsiigaatvoittajaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan ihan sanoinkuvailemattoman hyvää :))

      Poista
    2. Niitähän saa ihan tavallisesta kaupasta :) Ajattelin joku päivä käydä ostamassa ja maistamassa :)

      Poista
  2. Oi vitsit mitä hedelmiä! Nam :D Paitsi haha toi toisiksi viiminen mangostani, mitä ihmettä!? Se näyttää vähän epämiellyttävältä :D Minkä makuista se on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha joo tosissaan se näyttää joltain aivoilta tai katkaravuilta :D Mutta aivan taivaallisen hyvää ja erittäin makeeta ! Nousi meidän luokalla ehdottomaks ykköseks noista hedelmistä :)

      Poista

COMMENTS ! ✩