tiistai 11. elokuuta 2015

Kesä sujahti ohi, mutta mitä tapahuikaan..







Hellurei näin helteillä. On ihana tulla aina kirjottamaan tänne kuulumisiaan varsinkin kun tapahtuneesta on kulunut jo kohta 2 kuukautta, Tosiaan me muutettiin Tonin kanssa yhteen, vihdoin ja viimein. Vaikka ollaan sanottu aina toisillemme että ei IKINÄ muuteta yhteen ku meillä ei mee mikään sit hyvin. No ei siinä hyvin on mennyt ja ollaan me toki kinasteltu siivoomisesta ja sotkemisesta. Mutta sehän kuuluu asiaan.

Löydettiin Tonin kanssa todella kiva kaksio aivan 2 km päästä keskustasta. Meidän kämpästä löytyy parveke, sauna/ kylppäri, iso olkkari, makkari, keittiö, eteinen. Hinnaltaan ja kämpän kunnoltaan juuri sopiva meille. Kämppähän on Saton joten Saton kautta saa sellasia remppa paketteja jotka saa ilmatteeks käydä hakee ja maalailla tai tapetoida sit oman mielen mukaan. Kuhan tässä jaksaa ja kerkiää niin mulla on jo aika paljon visioita mitä täällä haluaisinkaan remppailla.

Kämpästä voisin pitää sit omaa postausta kuhan tää alkaa olla omaan silmään valmis, mut enköhän mä jonkinlaista sneekpeekiä aijo jossain väliä tehdä.

Tää koko muutto rumba on ollu kyllä mun 2015 vuoden kohokohta. Ihana et saatiin Tonin kanssa sovittua ja aloitettua meidän se niinsanottu kunnollinen parisuhde.

4 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Kuvia ootellessa :)
    Pakko kommentoida sun kulmia, nyt näyttää hyvälle vau!! Passaa hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Joo koittanu saada niitä kasvatettua ja sit pääsee siistimään lopuksi kuhan tyytyväinen lopputulokseen :)

      Poista

COMMENTS ! ✩