perjantai 23. lokakuuta 2015

Iittala Alvar Aalto

 "Aalto-maljakko syntyi vuonna 1936 ja seuraavana vuonna se esiteltiin Pariisin maailmannäyttelyssä. Vielä tänäkin päivänä Iittalan lasitehtaan puhaltajamestarit luovat käsityönä legendaarisia maljakoita, jotka toistavat Aallon ideaa: sulavan orgaanista muotoa, joka antaa käyttäjän päättää tarkoituksensa. Yhden Aalto-maljakon valmistamiseen tarvitaan seitsemän lasin ammattilaista, kaksitoista työvaihetta ja 30 työtuntia. Aalto-kokoelmaan kuuluu myös Aallon inspiroimia esineitä - Pentagon Designin suunnittelemat teräsvadit, puutarjottimet sekä kynttilälyhdyt."




Keräily innostukseni on siis saanut uuden innostuksen elikkäs nämä ovat Alvar Aallon 40 x 136 mm tuikku kippoja/ mitä ikinä kukaan haluaa näissä sitten säilyttää.

Itselläni nämä ovat koristeena hyllyssä sekä niissä ovat kynttilät. Pöytään näistä muodostuu aivan ihana kuvio kun laittaa kynttilän palamaan.

Harmillisesti kaupoissa ei tätä kokoa enää myydä kuin kirkkaana ja hinta taitaa pyöriä siinä 20 € huitteissa. Omani olen kuitenkin kaikki ostanut torista, ja hakenut paikan päältä hintaan 8-10€

Tietääkseni näistä on kirkas, omenanvihreä, vedenvihreä, valkoinen, vaaleansininen, pinkki, hiekka, sade, sininen, violetti? Itselläni siis ovat nämä kolme (kirkas, vedenvihreä, vaaleansininen). Vastaan on kyllä tullu monesti kirpparilla omenan vihreä mutta se on ollu niin hirmu kallis etten oo raskinu ostaa. Kun tietää sen että on olemassa ihmisiä jotka ei niin keräilystä välitä, niin he myyvät sitten juurikin halvempaan hintaan mielyttääkseen ihmistä joka oikeasti niistä tykkää.

Joskus haaveena minulla onkin tästä Alvar Aallon sarjasta ostaa sellainen iso valkoinen aalto jossa voisi pitää sitten kukkia nätisti. 

torstai 22. lokakuuta 2015

Tulinen curry kanakeitto



Tulinen curry kanakeitto n. 4-6 annosta

350-500 g Kanasuikaletta
4-6 kpl Perunaa
1 kpl Purjosipulia
1 kpl Paprikaa
1 pss suikale vihanneksia
1 kpl keltainen chili
1 prk Kermaa
Curry maustetta
Kanaliemi

Laita vettä kiehumaan suurinpiirtein 1,5 litraa (kattilasta riippuen). Kuori perunat ja pistä ne kattilaan pienissä palasissa. Kun vesi kiehuu lisää kanaliemi, chili, purjo. Paista pannulla kanat öljyssä ja lisää sekaan paprika. Lisää veden joukkoon curry ja loput omat mausteet. Lopuksi vielä sekaan suikale vihannekset ja viimeisenä kerma. Anna keiton keittyä hiljalleen n. 30-40 min (perunat toki voi korvata 2 dl riisiä).

Ei muutakun ääntäkohti sitten kun keitto on valmista ! Chilin voi toki korvata punaisella vähän miedommalla chilillä nimittäin tämä oli aika tujua keittoa, mutta niin mielestäni kanakeiton kuuluukin olla koska sitä on ihana talvella pakkasesta tultua lipitellä lemppari sarjojen parissa. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Victoria's Secret



Olen niin ihastunut Victoria's Secretin valikoimaan, näitä löytyy vaikka mitä tuoksuja ja olisi niin ihanaa omistaa ne kaikki ! Mutta ei vaineskaan joku raja jossakin. Pari viikkoa sitten olin porukoideni kanssa Ylivieskassa reissusta ja siellä käytiin kärkkäisessä Sikapäivillä. Nappasin mukaani Mango Temptation tuoksun,varmaan 15 eri muun tuoksun seasta hintaan 11,50€ , myös myynnissä oli useita rasvoja tms. hintaan 13,90€. Hinta mielestäni oli edullinen verrattaessa jos esimerkiksi tilaisin nordicfeel.fi (niinkuin useimmat tätä sivua mainostavatkin tilatessaan VS). Näköjään Nordicfeel myy tällä hetkellä VS alennus hintoihin 9,90€

Toisena uutukaisena itselläni on Pure Seduction jonka ostin tällä viikolla Minimanin synttäri viikoilta hintaan 13,90€ (joten nyt kannattaa rientää minimaniin Jyväskylässä, koska näitä oli TODELLA useita tuoksuja)


Mango Temptation on eksoottinen yhdistelmä mehukasta mangoa, seksikästä nektaria ja tyylikästä hibiskus-kukkaa. Vartalosuihke sisältää ihoa hellivää aloe veraa ja rauhoittavaa kamomillaa.

Pure Seduction on intohimoisen romanttinen tuoksu. jossa kukkivat mehukkaat punaiset luumut ja makea freesia. Victoria's Secretin suosituimmista tuoksuista. Vartalosuihke sisältää ihoa rauhoittavaa kamomillaa ja hoitavaa aloe veraa, jotka kosteuttavat ja virkistävät ihoa.


Ykkösenä kuitenkin näistä kahdesta jo omistamastani kulkee tuo Mango Temptation. Tuoksu on ihanan hedelmäinen ja vivahteinen makeisiin karkkeihin. Vaikkakin tykkään ihan hirveänä siitä Coconut Passion tuoksusta, en omista sitä siksi koska sitten kuluttaisin vain ja ainoastaan sitä kun se on niin ihana. Ehkä joskus ostan sen kuhan olen käyttänyt näitä ensiksi.


Joko teiltä löytyy Victoria's Secretin vartalotuoksuja?

maanantai 19. lokakuuta 2015

Talvisesonki muki 2015 : Talviuni




Talviuni on siis muumi mukien uusin tulokas. Lisäksi sarjaan kuuluu kulho, mini mukit sekä 2 kpl lusikoita (esi-isä sekä talviuni). Talviuni 2015 vuoden talvi sarja tuli myyntiin 1.10.2015

Muki mielestäni on ihan super ihana kuvituksellaan. Sekä pidän muutenkin enemmän näistä koko mukin kuvallisista enemmän kuin niistä yksi kuvaisista mukeista. Tässä jo rupeaa ensi talvea odottelemaan kovasti että millainenhan sieltä seuraavaksi tuleekaan. 

torstai 15. lokakuuta 2015

Ben & Jerry'sit testissä


Ollaan Tonin kanssa nyt viimeaikoina testailtu eri Ben & Jerrys makuja. Ostettiin tässä lähiaikana k-marketista silloin kun siellä oli tarjouksessa 4€ / kpl. Ostettiin siis testiin molemmille 2 kpl omia purkkeja.



Itselleni valitsin makuna Karamel Sutra Core sekä Greek Style Frozen Yogurt Strawberry Shortcake.

Näistä kahdesta valitsemastani tuo Karamel Sutra oli aivan järkyttävän hyvää. En voi edes sanoin kuvailla kuinka se olikaan suussa sulavaa. Tai no itseasiassa näistä neljästä maistelemistamme mauista juurikin tuo oli mielestäni kaikkein paras. Karamelli sydän on ihanan suussa sulavan pehmeää yhdistettynä kahteen eri jäätelöön, karamellisoituun sekä suklaaseen jossa oli paljon pieniä suklaa muruja.

Frozen Yogurt elikkäs Kermajäätelöä ja kreikkalaistyylistä jogurttia, mansikoita ja pikkuleipäpaloja. Oli makuna ihan hyvää mutta ei ollut mieleeni niinkään kun en tykkää yhtään hedelmien ja marjojen sattumista. Keksit kylläkin tuossa maussa oli todella hyviä. Jugurtti maistuu kyllä mutta jäätelö oli liian mansikkamainen eikä keksipaloja ollut paljoa. Siispä ihan ok.



Toni taas valiti itselleen Speculoos? Specu-Love. Cookie CorenKinuskikermajäätelöä , mausteisia kinuskikeksinpalasia ja ruouheinen kinuskimaustekeksisydän. Tämä oli maultaan ihan hyvää, toisin tuo sydän vei kielen mennessään. Olisin voinut syödä pelkästään sitä. 

Toni tykkäsi molemmista tospi paljon mutta en kyllä kuullu kertaakaan että kumpikaan olisi toisestaan parempaa? Toni melkein tokaisi tähän sävyyn että "menettelee, ei tämä kummoista ole verrattuna normaaliin jäätelöön".

Mutta itselleni tuo Cinnamon Buns oli ehkä parhain Tonin mauista. Siinä tuli se pullan maku oikeesti esille ja se oli hyvin saatuoikean laiseksi. Jäätelössä löytyy myös kanelin makuinen kastike jota on jäätelössä paljon ja se maistuu ihanalta.

Tässä siis makujärjestys parhaimmasta huonoinpaan:

1 . Caramel Sutra Core
2 . Cinnamon Buns
3 . Speculoos? Specu-Love. Cookie Core
4 . Greek Style Frozen Yogurt

Mikä onkaan lempi makusi? 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Ranua Zoo





'








Lähdettiin 31.9 aamulla klo 8;30 mummoni ja ukkini kanssa Sotkamosta ajamaan kohti Ranuaa. Matkaa meille meno suuntaan oli 280 km. Mummu tokaisi ensimmäisen 10 km aikana että hyppäisin ratin taa ja niinhän minä tein. Matkan varrella hyppäsi 5 kertaa tielle poroja, mutta valpas kun olen niin väistelin niitä kuin mikäkin kettu.

Perillä Ranualla oltiin noin 10;30 ilman pysähdyksiä. Ranuan eläintarhan lippu oli aikuisilta 16 € . Mutta talvi kautena 1.10.2015 - 9.12.2015 lippu on 14 € , lapset / opiskelijat 12,50 € .

Eläintarhassa suosikiksini nousi saukko sekä jääkarhu. Saukko oli kyllä niin ihanan valloittava kun se siinä altaassa uiskenteli ja välillä kävi maalla kuvauttamassa itseään ja lähti takaisin veteen näyttämään kauniita näytöksiään. Jääkarhu oli taas se mitä halusinkin hirveästi nähdä ja siellä se yksinään oli vaikka olin luullut että sillä olisi joku kaverina siellä. Toki viime joulukuussa naaras jääkarhu teki kaksi pentua mutta ne menehtyi ja traagisesti emo on sitten syönyt ne pennut.. (tästä artikkeliin)

Ranualla oli aika kattava eläintarha tarjonta. Majavia, saukkoja, pien jyrsijöitä, lintuja, pöllöjä, kana lintuja, sikoja, karhuja , susia, ilves, ahmoja, poroja, peuroja, käärmeitä, hirviä, kettuja, naaleja, myskihärkiä. Tämä Ranuan eläintarhan reitti kesti 2,5 km joka ei sinäänsä edes siltä tuntunut koska oli ihan häkellyksissä kaikista eläimistä.

Tulomatka olikin hieman pidempi 350 km kun käytiin muhoksella halpa hallissa. Sain sieltä mummolta lahjaksi uuden talvi 2015 muumimukin. Reissu oli kyllä tosi mukava ja oli ihana viettää aikaa isovanhempieni kanssa pitkästä aikaa.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Back in Sotkamo






Tosiaan kävin 4 päivän minilomalla Sotkamossa tapaamassa sukulaisia. Ja tulihan sitä sitten myös reissattua ihan reilusti. Kävin Ranualla isovanhempien kanssa. Porukoiden kanssa ylivieskassa. Käytiin toisen puolen isovanhempien ja siskon kanssa keilaamassa. Ei paljoo saanu löhötä eikä ollu kyllä tylsää ollenkaan. Seuraava reissu tuleekin kotipuoleen taas joulun tienoilla. Tai ainakin toivottavasti tulee että meillä ois työpaikka kii pari päivää ni pääsis pidemmäksi ajaksi. 

AUTUMN