lauantai 12. joulukuuta 2015

Luukku 12 : Sieltä se tulla viipottaa



12 päivää jouluun on, laskin aivan itse. Ei kyllä yhtään tunnu että joulu olisi pian, eihän maassa ole edes vielä luntakaan. Nooh siihen olen tottunut täällä Keski-Suomessa että talvisin ei ole muutenkaan kamalan paljon lunta. Toisin kun taas Kainuussa on aina hirveän paljon. Toki tällä hetkellä sielläkään ei ole ollenkaan lunta. Muutenkin lämpötilat joulukuussa ei ole olleet hirveän päätä huimaavia kun kokoajan nollan kieppeillä liikkuu, tuuli toki on todella kylmä mutta ilma ei niinkään.

Noh jospa jouluna olisi enemmän lunta, niin tulisi se fiilis että nythän on joulu. Toki kokoajan mieltä nostattaa se kun ihmiset värvää kaupungilla pilvin pimein kassalle tavaraa ja kassat ovat todella ruuhkautuneita paketointien vuoksi. Joululaulut ja joulukoristeet kaupungilla tekee myös sitä joulumieltä suuremmaksi vaikka siltä muuten ei olekkaan. Kotona koristaa muutamat jouluvalot, kynttilät. kaitaliina jouluteemalla sekä valkoinen tekojoulukuusi. Muuta ei meille taidakkaan tänä jouluna tulla. Meille nämä kyllä riittävät ja tuntuu tarpeeksi lämpimältä joulun tunnelmalta, mutta ei mitenkään liialta.

Joko teiltä löytyy joulumieltä ? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COMMENTS ! ✩