keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Jotain vanhempaa makeaa






Tänään oli leivontapäivä ja pirautin mummolleni saadakseni ohjeen maailman parhaisiin kekseihin ! Netistä etsiessäni en näihin kekseihin löytänyt yhtäkään ohjetta, mutta todella paljon vastaavia ohjeita löysin. Keksit muistuttavat aika paljon Hanna-tädin kakkusia. Mutta ei kuitenkaan ole kyseisiä keksejä. Mummon antamasta ohjeesta sainkin keksejä aika ison satsin joten suurin osa pakkaseen ja  syöntiin. Mutta kuten sanoin ohjeesta tuli aika paljon, joten pääsen yllättämään viikonloppuna Tonin vanhemmat ja vien sinne tuliaisena keksirasiallisen. Jopa työkaverit pääsevät tänään maistelemaan tuotoksiani. Oikein innolla odotan saamiani kommentteja kekseistä. Harmittaa vain että näin ensikertalaisena keksini eivät kohonneet, vaan jäivät tuollaiseksi littanoiksi. Oikean mummuni antaman reseptin mukaan kakkuset tulevat oikein pulleiksi ja huokosiksi. Noh ei voi muutakuin parempaa onnea ensikertaan !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COMMENTS ! ✩