keskiviikko 20. tammikuuta 2016

OIkein pirteää keskiviikkoa !





Ihanaa kun vihdoinkin Jyväskylässä pakkasta ja lunta sopivan verran. On todella ihana kävellä pakkas aamuna töihin ja aloittaa päivä ihanan pirteänä.  Sain jopa ostettua halvalla toppahousut niin eipähän enää kinttujakaan palele.

Ensiviikolla Tonin vanhemmilta palattua ajattelin käydä jyväsjärven luistelujäällä luistelemassa. On paljon parempi työvuorojenkin kannalta vasta ensiviikolla. Jyväsjärven reitin pituus on 3,5 km. Joten senkun kiertää pari kertaa ympäri ja pari kertaa viikossa niin tulee äärimmäisen hyvää urheilua.
Ja mikä parasta aivan mahtavassa säässä, "kevät" auringon paisteessa.

Jyväskylästä löytyy monia ulkotekojääratoja esimerkiksi Viitaniemessä, Hippoksella, Palokassa ja Vaajakoskella. Myös koulujen läheisyydessä, puistoissa ja asuinaluilla on yhteensä 73 kenttää. Jopa meidän asuin alueella löytyy pieni ulkojää jossa varmasti perheelliset ihmiset viihtyvät hyvin. Jos itseltä löytyisi maila niin, olisi kiva kavereiden kanssa käydä lämimässä kiekkoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

COMMENTS ! ✩