tiistai 30. elokuuta 2016

Mitä mulle kuuluu ?




No mullehan kuuluu hyvää. Eikö se perus lause mene juurikin näin " eipä erikoista".. Itseasiassa mulleppa kuuluukin hieman erikoisempaa, nimittäin ilmoittauduin kansalaisopiston kuvataide kurssille (Taidepiirustus ja -maalaus). Kurssi järjestetään kerran viikossa ja kesto on 2,5 tuntia. Kurssilla perehdytään öljyväri-, akvarelli- ja pastellimaalaukseen. Sekä kurssilla on elävä malli käytössä puolet sekä syys- että kevätlukukaudesta, joka on mulle vähän ei niin mielunen juttu kun en tykkää yhtään piirtää /maalata ihmisiä. No kaikkee on kokeiltava ja ehkä siinä sitten kehittyy kun sitä "väkisin" toteuttaa. Kurssi on vasta-alkajille ja aiemmin maalausta harrastaneille. Toivonkin ettei hirveesti alkeita käytäisi läpi koska olenhan aijemmin harrastanut kuvataidetta Sotkamossa asuessani 13 vuotta. Ootan kyllä niin innoissani ensiviikon maanantaita kun ensimmäinen tunti alkaa.

Mitäs muuta.. Flunssa taitaa pukata päällensä. Vaikka just nyt mielelläni käppäilisin pihalla alkavan ruska ajan verukkein, kamera kourassa tottakai ! Parin viikon kuluttua minulla on 23 vuotis syntymäpäivät ja ajateltiin Tonin kanssa lähteä kylpylään, siellä sitten ihan koko hoitona käytäs kunnolla syömässä ja iltasella ehkä sitten keilaamassa. Vitsit voi tulla kiva viikonloppu, joten sitä odotellessa. TSAO !

maanantai 29. elokuuta 2016

ELOKUUN (Makro Tex-haaste)











Löysin blogin nimeltään pienilintu ja täältä blogista löysin "elokuun makrotex-haasteen". Joten päätimpäs ryhtyä leikkiin mukaan, koska tykkään valokuvata eniten luontoa. Elo-lokakuu onkin lempi vuodenaikaani, joten kuvattavaa löytyykin paljon. Näin elokuussa ei vielä hiveästi ruskaa näy, joten siksi se ei välitykkään kuvista. Enemmänkin sitä loppukesän kauneutta mitä vielä sattuu löytymään. Niinsanotusti minähän en omista makro linssiä, joten kuvat on otettu omistamillani putkilla !

Pienilintu blogia lainaten (Voit osallistua joko makrokuvilla tai ihan tavallisilla teemaan liittyvillä kuvilla tai molemmilla, käytäthän vain itse ottamiasi (tai luvan kanssa läheisen ottamia) kuvia. Vanhojen teemaan sopivien kuvien käyttäminen ei ole kiellettyä, vaikka ensisijainen tarkoitus onkin inspiroitua kuvaamaan teemaan liittyen uusia kuvia! ) Muistatte vain sitten blogikirjoituksen tehdessänne linkata sivullenne oman postauksenne sinisestä nappulasta !


Persoonallinen kalenteri 2016-2017













Jotkut varmaan muistanee että olen joka syksy hankkinut uuden kalenterin ja kalenterinani toimii AINA, Persoonallinen kalenteri. Nettisivuille pääset TÄÄLTÄ.  Jo neljän vuoden ajan olen tilannut kyseiseltä sivulta aina tuunatun version joka vuosi, niinpä pettämätön vaihtoehto ei jäänyt taaskaan varjoon.

Tänä vuonna kalenteri oli hieman päivittynyt ja siellä pystyi valikoimaan hieman erilaisia juttuja kalenterin sisältöön mm. värityskuvia, tarroja, säätiloja,sudokuja, kartat.. Hintaahan tällä square kokoisella kalenterilla oli 26,90€ mutta minulla oli käytössä ale koodi jolla sain sitten hieman alennusta hinnasta.

Postitus kalenterilla on luvatusti 2 viikkoa, mutta kuten edellisvuosinakin. Kalenteri tulee postitse nopeasti ja tälläkin kertaa reilu viikko, paketti tuli luukusta sisään !

Edellisten vuosien kalenteri postauksiini pääset täältä :

persoonallinen-kalenteri-2015-2016
persoonallinenkalenterifi 2014-2015

lauantai 20. elokuuta 2016

Materialismi




En ookkaan aikoihin oikein shoppaillu mitään, mutta oli ihan mukava käydä anttilan alemyynneissä hankkimassa edes hieman jotain kivaa itselleen palkkapäivän kunniaksi ! Matkaan siis tarttui -50 % oleva vallilan koriste tyyny. Harmikseni en löytänyt toista, joten vielä haluan kyllä toisen samanlaisen olkkariin sohvalle. Sekä  hieman -40% astiasto lisäystä myös tarttui matkaan. Iittalan taika sarjan pieni muki (jes nyt mulla onkin täys 6 sarja näitä ihanuuksia). Tämän kesän sesonki muumilusikka, josta toki mulla puuttuu vielä se toinen joka täytyy kanssa hankkia ennen kuin ne poistuvat myynnistä.

Vielä ois niin paljon kerättävää mitä haluaisin, mutta ei taida rahkeet riittää kaikkeen ! Nooh pikkuhiljaa hyvä tulee ! Jospa tässä syksyn mittaan löytyy jotain ale löytöjä niin raskii sitten taas jotain kotiuttaa. 

torstai 18. elokuuta 2016

Weekend Festival 2016
















2017 VUOTTA ODOTELLESSA !

Kesäloma snapchat #2


Vuokatissa mökki juhannuksena, mikä parasta ruokaa!! / Uintia, kauniita maisemia ja hyvää seuraa


Reissu Iisalmeen  rompepäiville


Sisarus rakkautta 


Matkalla kirkkoon / Serkun rippijuhlat


Sisarus kampaukset 


Serkkuherkkujen villi yö / Vai että julkkiksia?


Nähdään taas joskus kun aika koittaa !